Perinnepäivien passi uusi tapa koota tietoa

Yksi mielenkiintoinen ja  meilläkin  hyödynnettävä idea olisi  Pandiveren alueen perinnepäivät, ehdottaa JyväsRiihen toiminnanjohtaja Pirjo Ikäheimonen Viron kokemuksistaan.

Kaksipäiväisille perinnepäiville oli tehty selkeä A5-kokoinen ohjelmalehtinen, jossa toisella sivulla oli perustiedot ja toisella sivulla ”passi”. Kun kiersi useammassa kohteessa sai passiin leimoja. Osallistujapassin pystyi jättämään viimeiseen kohteeseen ja osallistua samalla tuotearvontaan. Tällä tavoin järjestäjät saivat samalla kerättyä tietoa ja myös kiinnostuneiden osoitteita.

Yhteistyötä Viron ja muiden maiden Struve-pisteiden kanssa on tarkoitus jatkaa. Unescon maailmanperintökohteet ovat maailmalla tunnettuja, joten kansainvälinen yhteistyö on hedelmällistä.

Seuraava kaikille avoin Maailmanperintö-hankkeen opintomatka suuntautuu keväällä yhteen ainutlaatuiseen suomalaiseen Unesco-kohteeseen eli Verlan tehdasmuseoon Kymenlaaksossa sekä eteläisempiin Struve-pisteisiin.