Täysikuu houkutteli kiipeämään Oravivuoren huipulle

Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hanke järjesti yhteistyössä Vanhan Korpilahden Kotiseutuyhdistyksen ja Jyväskylän Siriuksen kanssa perjantaina 10.2. mieliin painuvan kuutamokiipeilyn Oravivuorelle.

Otsalamppujen valossa jyrkkää polkua kipusi lähes 30 innokasta osallistujaa, joukossa myös Humakin kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. Olipa yksi koirakin lähtenyt isäntänsä mukaan nuuskimaan ketunjälkiä. Ehkäpä joukossa oli myös ”kuuhulluja”, mene ja tiedä, ainakin tunnelma oli otollinen…
Jyväskylän seudulla toimivan tähtiharrastusyhdistyksen, Jyväskylän Siriuksen puheenjohtaja Arto Oksanen esitteli näkötornissa tähtitaivasta ja sen kuvioita sekä näkyvissä olevia planeettoja. Retken oppaina olivat Matti ja Juha Hyvärinen kotiseutuyhdistyksestä. Matti Hyvärinen kertoi Unescon maailmanperintökohteen, Struven ketjun ja sen Oravivuoren mittauspisteen historiasta. Varsinaista pistettä ei kuitenkaan nähty, koska se oli jään peitossa.
Mutta sen sijaan nähtiin komea tähtitaivas, kirkas Venus ja himmeän punertava Mars sekä täydenkuun aavemaisessa hohteessa uinunut Päijänne.
Retki oli onnistunut, pikkupakkasesta huolimatta osallistujat viihtyivät Oravivuoren laella ja pitivät kovasti tästä ainutlaatuisesta – toivottavasti ei kuitenkaan ainutkertaisesta – täydenkuun retkestä.

Kuvassa näkymä Oravivuorelta täydenkuun aikaan.

Teksti: Matti Hyvärinen
Kuva: Juha Hyvärinen