Unesco World Heritage, Culture & Local services -seminaari marraskuussa 2018

Järjestämme marraskuussa 2018 kansainvälisen Unesco World Heritage, Culture & Local Services – seminaarin Petäjäveden ja Korpilahden maisemissa. Päivien aikana esitellään hankkeen tuloksia ja vaikutuksia, Keski-Suomen Unesco-kohteiden esittelyitä unohtamatta.

Seminaariin kutsutaan paikallisten ja alueellisten toimijoiden lisäksi kansainvälisiä yhteistyökumppaneita, tavoitteena kansainvälisen verkoston ja käytännön yhteistyön vahvistaminen.

Kohderyhmänä ovat kaikki Unesco-kohteiden kehittämisestä kiinnostuneet ja vetovoimaa hyödyntävät toimijat niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Seminaarivieraat majoittuvat ja ruokailevat Petäjävedellä ja Korpilahdella. Myös seminaarin oheisohjelmaan kuuluvat elämys- ja ruokapalvelut toteutetaan yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Kaikki hankkeen toiminnassa mukana olleet ja myös uudet aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan seminaarin ohjelman jalostamiseen, käytännön toteutukseen sekä tuottamaan tarvittavia palveluita tapahtumavieraille!

Jos haluat olla mukana suunnittelemassa ja tekemässä hienoa kansainvälistä tapahtumaa, ilmoittaudu mukaan marraskuun suunnittelutapaamisiin:

Korpilahti: Juhlakartano Tähtiniemi ke 22.11. klo 17.00-20.00

Petäjävesi: Hakamaan lammastila ke 29.11. klo 17.30-20.00

Ilmoittautumiset Tero Lämsälle (tero.lamsa (at) humak.fi) ma 20.11. mennessä