YDINTARINAN VERSIO TARINAPAJOJEN TYÖN POHJALTA
Struven ketjun Oravivuoren pisteellä ota mittaa itsestäsi, kiinnity aikaan ja paikkaan
Tässä maailmankaikkeudessa, täällä Maassa, meillä ihmisillä on aina ollut tarve sijoittaa itsemme aikaan ja paikkaan, tietää, missä olemme, missä ovat muut. Mikä on paikkamme maailmassa, ja onko se litteä vai pallo? Minkä kokoinen pallomme on? Kuinka pitkä matka täältä on sinne ja takaisin?
Meillä on tarve mitata olemassaolomme rajoja ja laitoja. Haluamme tuntea kuningaskuntamme tai oman tonttimme rajat, keitä ovat naapurit.
Mittaaminen on tänä päivänä niin helppoa, että on enää vaikea edes kuvitella aikaa, jolloin emme pystyneet heti tarkistamaan, kuinka kaukana olemme joka hetki mistä tahansa paikasta. Monet meistä kantavat jopa ranteissaan laitteita, joilla mittaamme niin päivän mittaan tekemiämme matkoja kuin kehomme erilaisia toimintoja.
Struven Ketjun Oravivuoren mittauspiste antaa sinulle hetkeksi mahdollisuuden matkustaa aikaan, jolloin oman paikkamme ja etäisyyksien mittaaminen vaati kymmenien vuosien työn lukuisilta ihmisiltä ja jonka tuloksia ei saanut näytölle numeroina, vaan ne kaiverrettiin kallioon.
Struven ketju rakennettiin 1800-luvulla ja sen tarkoitus oli selvittää maapallon koko ja muoto. Tämä vuosisatoja sitten mitattu, taivallettu ja kiveen kaiverrettu ketju kulkee kymmenen valtion halki, Suomessa sen mittauspisteitä on kuusi.
Yksi pisteistä, omasta mielestämme tietysti se kaunein, sijaitsee Oravivuorella, Keski-Suomessa Korpilahdella.
Aikoinaan tuolle korkealle paikalle käveltiin eväät ja raskaat kantamukset mukana suorittamaan mittauksia, kolmiomittauspisteen paikantamista. Tämä tehtiin pimeään aikaan tähtikuvioista käsin.
Silloin yötaivaalle tähyily oli muutakin kuin haaveilua ja uneksimista. Korkea sijainti ei ollut pelkästään uljasta maisemaa, vaan olennaista työssä, jossa pyrittiin mittaamaan maailmamme ja sen rajat.
Tänä päivänä haluamme tarjota sinulle elämyksen, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia maailmasta ja mittaamisesta. Samalla kun nyt kuljet kauniin matkan upealle, koko Päijänteen näkymän tarjoavalle mittauspisteelle, voit jokaisella askeleella mitata myös omaa olemassaoloasi tässä ajassa ja paikassa, omalla matkallasi. Mittauspisteillä oli kullakin aikoinaan kuparilaatta, ja vaikka ne ovat kadonneet aikojen saatossa, olemme tuoneet tilalle Oravivuoren suurten ajattelijoiden aatoksia olemassaolon ihmeestä. On asioita, joita ei voi mitata, ne on koettava.
Oravivuorella ymmärtää ja kokee sen, että me olemme kuin pisteitä, helmiä ajan ketjussa. Me linkitymme historiassa ja ajassa toinen toisiimme kuten Struven ketjun huolella ja suurella työllä mitatut pisteet toisiinsa. Edistys tapahtuu ketjuissa, mikään ei ole irrallaan toisistaan. Aikoinaan Struven ketju mittasi etäisyyksiä, nyt myös aikaa ja ihmiskunnan kehitystä, ja jos niin tahdot sinun paikkaasi ajassa ja paikassa.
YDINTARINAN VERSIO TARINAPAJOJEN TYÖN POHJALTA
Petäjäveden Vanha Kirkko – kun hirret kertovat
Kun astut Petäjäveden vanhaan kirkkoon, istu rauhassa pitkälle penkille. Kun olet tarpeeksi hiljaa, liikkumatta, voit kuulla miten vuosisatoja vanhat hirret elävät, napsahtelevat, kuin sanojaan hakien, hiukan köhien, nuo vanhat kaverukset.
Ja kun annat niille mahdollisuuden, äänet muuttuvat tarinaksi. Kirkko alkaa kertoa tarinaansa, hirret pudottelevat sanojaan, hitaasti, kuin harkiten.
Kirkko, joka nyt olemme, on yli 250 vuotta vanha, mutta tarinamme on paljon pidempi. Aluksi se kertoo suomalaisen metsän tarinaa. Jo vuosisatojen ajan ennen kirkon rakentamista olimme olemassa, syvässä metsässä kasvoimme ikihongiksi. Muistamme, miten tuuli kulki aina vain korkeammissa oksistossa, miten vuodenajat vaihtuvat, talven kylmät pakkaset koettelivat meitä, kesän kauneus oli kaikkialla ympärillämme, ja kasvoimme vahvoiksi.
Sitten koitti muutoksen aika, tuli aika lähteä metsämme kodista. Olimme varttuneet kylliksi siihen, mihin nuori puu ei pysty, muuttumaan ikihongista hirsiksi, uutta kirkkoa varten. Matkasimme Petäjävedelle.
Pienelle niemelle me kohosimme uudestaan, seiniksi torniin asti, taitavien talonpoikien käsissä. Työ oli valtava ponnistus, mutta huolellisesti, lukemattomien sukupolvien kokemuksella, he rakensivat meistä yksi kerrallaan ikihongan lailla kestävän kokonaisuuden, ristikirkon. He olivatkin oikeutetusti niin ylpeitä työstään, että yhä katossamme näkyy punamullalla osan heistä nimikirjaimet.
Kulmamme salvottiin tuhansia vuosia vanhalla taidolla, saimme lattian puista, jotka olivat kasvaneet siitä alkaen kun Uusi Maailma meren takaa löydettiin. Saarnastuoliamme kannatteleekin matkaajien suojelupyhimys, Kristoforos. Kirkkona näimme ja kuulimme aikojen muuttuvan. Ihmisiä saapui ja meni, vanhoja ja nuoria, laulu raikasi usein korkealle. Aikanaan nuoret muuttuivat vanhoiksi ja jossain vaiheessa meilläkin koitti hiljainen aika, jonka luulimme jo päättävän pitkän olemassaolomme. Kului vuosikymmeniä ilman ääniä, ilman ihmisiä, me vain odotimme hiljaa.
Ikihongan kärsivällisyys, periksi antamaton odotus palkitaan. Vuosien vierittyä ihmiset alkoivat taas liikkua salissamme, meitä alettiin taidokkaasti kunnostaa, ottaa taas kerran käyttöön. Opimme, että kun vuosisadat kuluvat, on äänekkäämpiä ja hiljaisempia aikoja, mutta kestävyys säilyy.
Tänä päivänä aurinko paistaa niin kesällä kuin talvellakin ikkunoistamme, leikkien yllämme, mutta ennen kaikkea kirkkomme herää henkiin kesäisin. Taas kerran ihmiset kokoontuvat yhdessä luoksemme. He astuvat avioliittoon keskellämme, lapsia kastetaan, kesäiset konsertit kaikuvat korkeimpia kattojamme myöten ja sunnuntait tuovat kesäjumalanpalvelukset.
Olemme yhä täällä, ja sinäkin voit tulla luoksemme, tuntemaan ja muistamaan että on asioita, jotka kestävät halki kuohuvien vuosisatojen.
