Kansainvälinen maailmanperintöseminaari Petäjävedelle ja Korpilahdelle 18.-20.11.2018

Ensi vuoden marraskuussa Korpilahdella ja Petäjävedellä järjestettävää kansainvälistä maailmanperintöseminaaria kokoontui suunnittelemaan Hakamaan lammastilalle ke 29.11.yhteensä 12 henkeä Petäjävedeltä, Korpilahdelta ja Jyväskylästä. Tilaisuuden aluksi vaihdettiin kuulumisia kahvin ja herkkujen äärellä leppoisassa tunnelmassa. Illan emäntä Maija Suutarinen myös kertoi Hakamaan lammastilan toiminnasta.

Kuva: Maija Suutarinen, Päivi Ikkala, Katja Pihkasalo ja Susanne Sarvilinna ideoivat seminaarin ohjelmaa

Seminaarin suunnittelun ja ideoinnin aluksi seminaarin tuottaja, Humakin kulttuurituottajaopiskelija Katja Pihkasalo esitteli seminaarin idean ja alustavan ohjelmarungon:

Seminaari järjestetään 18.-20.11.2018

– Kohderyhmänä kaikki Unesco- kohteiden parissa työskentelevät ja niiden kehittämisestä kiinnostuneet Suomessa ja maailmalla, lisäksi maaseudun kehittäjät, yrittäjät, kulttuurin harrastajat, matkailun parissa toimivat

– Seminaari on kansainvälinen

– Kävijätavoitteeksi on asetettu 200 henkilöä, koska enempää ei Miilu-auditorioon mahdu. Tavoitteena on, että puolet seminaarin osallistujista on kansainvälisiä vieraita

– Vieraat saapuvat su 18.11., ennen siirtymistä majoituskohteisiin ohjelmassa on tutustuminen Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja kirkkokonsertti. Maanantaina 19.11. päivällä seminaariohjelma Miilu-auditoriossa ja illalla iltajuhla Korpilahdella. Keskiviikkona 20.11. aamupäivällä seminaarin päätös ja iltapäivällä 3-4 eri teemalla järjestettävää ”Maailmanperintöä puolessa päivässä” -retkeä, joilla kävijät tutustuvat muihin paikallisiin kohteisiin ja osa kiipeää Oravivuoreen Struven ketjun mittauspisteelle

Hymy on herkässä ja ideoiden syntymistä ei voi estää.

Osallistujat lähtivät innolla mukaan kehittämään ideaa eteenpäin sekä käytännön järjestelyjen että sisältöjen näkökulmasta. Seminaarin työnimenä on kulkenut ”World Heritage, Culture & Local Services, jonka todettiin olevan aivan liian pitkä ja päätettiin keksiä lyhyempi ja iskevämpi nimi. Marraskuun pimeyden innoittamana nimeksi ehdotettiin mm. ”The Dark side of Unesco”, jonka todettiin vaativan vielä hiukan jatkokehitystä.

Seminaarin www-sivut ovat parhaillan työn alla ja avautuvat maailmanperintöhankkeen nettisivujen alle vielä tämän vuoden puolella: maailmanperinto.humak.fi

Koska moni Petäjäveden paikallisista palveluntuottajista ja matkailuyrittäjistä ei päällekkäisen tilaisuuden vuoksi päässyt paikalle, tulemme järjestämään tämän vuoden puolella vielä yhden suunnittelutapaamisen, jotta kaikki seminaarin järjestämisestä kiinnostuneet pääsevät varmasti mukaan!

Lisätietoja seminaarista projektipäällikö Tero Lämsältä

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *